Lainamyyttejä murtamassa

Maksuhäiriömerkintä säilyy nykylainsäädännön valossa jopa vuosia, joten velanmaksusta tulisi yrittää suoriutua tavalla tai toisella pitkäkestoisten ongelmien välttämiseksi. Jos laskujen tai lainanlyhennyksen maksamisessa on ennakoitavissa ongelma, kannattaa velkojatahoon ottaa yhteyttä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tuolloin esimerkiksi laskun maksaminen useammassa erässä saattaa tulla kyseeseen. Apua on saatavilla nimettömänä ja ilmaiseksi Raha-asioiden selvittämiseen ja solmujen avaamiseen saa apua esimerkiksi oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnasta ta Takuusäätiöstä. Avun ja tuen piiriin voi hakeutua nimettömänä. Lainasumman kanssa ei tule liioitella, vaan velaksi otettava rahamäärä on syytä pitää mahdollisimman pienenä takaisinmaksukyvyn turvaamiseksi. Mikäli oma tulotaso syystä tai toisesta putoaisi merkittävästi esimerkiksi työttömyyden tai terveydellisten syiden seurauksena, pystyisi lainanlyhennyksestä huolehtimaan tuolloinkin mahdollisimman kivuttomasti. Maksuhäiriömerkintä vaikuttaa arjen sujumiseen monella tapaa, sillä esimerkiksi puhelin- tai nettiliittymän hankkiminen saattaa vaikeutua huomattavasti. Myös asunnon vuokraaminen tai vakuutuksen hankkiminen voi jäädä pelkäksi haaveeksi.

Lainoihin liittyy monenlaisia oletuksia ja käsityksiä, vaikka harvalla on itse asiassa ensikäden tietoa kaikista saatavilla olevista lainatyypeistä. Lainaa ei kannata missään nimessä hakea hetken mielijohteesta, eikä varsinkaan tilanteessa, jolloin omasta takaisinmaksukyvystä ei ole riittävän suurta varmuutta. 

Mikäli lainanhakuhetkellä vaikuttaa siltä, että taloudellinen tilanne on huonossa jamassa ja takaisinmaksussa ilmenee todennäköisesti ongelma ennemmin tai myöhemmin, kannattaa lainan hakeminen jättää suosiolla parempaan hetkeen. Koronatilanne vaikutti suomalaisten lainantarpeeseen, sillä niin asunto- kuin muita lainoja haettiin ja nostettiin vuonna 2020 edellisvuotta ahkerammin. 

Velka ei ole Suomessa harvinaisuus 

Tilastollisesti tarkasteltuna jonkinnäköinen velka ei ole suomalaisille vieras käsite.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2020 yhteensä 1,46 miljoonaa velallista asuntokuntaa, mikä vastasi 53 prosenttia asuntokuntien kokonaismäärästä.

Asuntolainaa oli 868 900 asuntokunnalla (31 prosentilla) ja muuta velkaa puolestaan 1,08 miljoonalla asuntokunnalla. Muihin velkoihin luetaan nykyisin esimerkiksi auto-, mökki- ja opintolainat. 

Asuntokuntien velkamäärä oli viime vuonna kokonaisuudessaan 131,6 miljardia euroa. Tästä summasta asuntolaina kattoi 92,2 miljardin euron summalla 70 prosentin osuuden. Opinto- ja muun velan osuus jäi puolestaan 30,7 miljardiin euroon eli 23 prosenttiin. Reaalisesti suomalaisilla oli velkaa 3,4 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.

Vuonna 2020 velallisten asuntokuntien velkataakka jakautui Tilastokeskuksen mukaan siten, että runsaalla viidenneksellä velkaa oli enintään 10 000 euroa ja noin 50 prosentilla enintään 50 000 euroa. Seitsemällä prosentilla asuntokunnista velkaa oli vähintään 200 000 euroa. Asuntokunnat, joiden velkataakka oli yli 300 000 euroa, kasvoi vuodesta 2019 peräti 12 prosentin verran siten, että kaikista asuntokunnista vähintään 300 000 euroa velkaa oli yhteensä 2 prosentilla.

Selvyden nimissä mainittakoon, ettei yllä esitellyissä velkaantumistilastossa huomioida pikavippejä ja luottokorttiluottoja tai luotollisia tilejä, jotka ovat kuluttajan käytössä luottorajojen sallimissa puitteissa.

Lainamyyttejä murtamassa

Lainojen yleisyys näkyy maksuhäiriötilastoissa

Vaikka valtaosa suoriutuu veloistaan moitteettomasti, on noin 400 000 suomalaisella maksuhäiriömerkintä. Luottotiedot eivät turmellu pienestä viiveestä, sillä kaiken kaikkiaan maksuhäiriömerkinnän syntyyn kuluu keskimäärin parisen kuukautta.

Mikäli laskun tai lyhennyserän maksu viivästyy eräpäivästään 14 vuorokautta, lähetetään velalliselle maksumuistutus. Jos tähän ei reagoi kahden viikon sisällä, seuraa perintätoimintoston lähettämä maksuvaatimus.

Maksuhäiriömerkintä säilyy nykylainsäädännön valossa jopa vuosia, joten velanmaksusta tulisi yrittää suoriutua tavalla tai toisella pitkäkestoisten ongelmien välttämiseksi.

Jos laskujen tai lainanlyhennyksen maksamisessa on ennakoitavissa ongelma, kannattaa velkojatahoon ottaa yhteyttä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tuolloin esimerkiksi laskun maksaminen useammassa erässä saattaa tulla kyseeseen.

Apua on saatavilla nimettömänä ja ilmaiseksi

Raha-asioiden selvittämiseen ja solmujen avaamiseen saa apua esimerkiksi oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnasta ta Takuusäätiöstä. Avun ja tuen piiriin voi hakeutua nimettömänä.

Lainasumman kanssa ei tule liioitella, vaan velaksi otettava rahamäärä on syytä pitää mahdollisimman pienenä takaisinmaksukyvyn turvaamiseksi. Mikäli oma tulotaso syystä tai toisesta putoaisi merkittävästi esimerkiksi työttömyyden tai terveydellisten syiden seurauksena, pystyisi lainanlyhennyksestä huolehtimaan tuolloinkin mahdollisimman kivuttomasti.


Maksuhäiriömerkintä vaikuttaa arjen sujumiseen monella tapaa, sillä esimerkiksi puhelin- tai nettiliittymän hankkiminen saattaa vaikeutua huomattavasti. Myös asunnon vuokraaminen tai vakuutuksen hankkiminen voi jäädä pelkäksi haaveeksi.

Andreas Linde
kirjoittanut
Andreas Lindellä on yli 7 vuoden kokemus lainamarkkinoista. Vuosikorot, annuiteettilainat, joukkovelkakirjat ja muut alan termit ovat olleet hänelle tuttuja jo vuosien ajan.
Lainaa helposti > Uutiset > Lainamyyttejä murtamassa