Ensiasuntoon käsiksi ASP-lainan avulla

Valtaosa suomalaisista, 63 prosenttia, asui Tilastokeskuksen mukaan omistusasunnossa loppuvuodesta 2018. Omistusasuminen on menettänyt suosiotaan, sillä vielä vuosikymmen aiemmin omistusasujien osuus oli 66 prosenttia.

Vuonna 2018 ensiasunto ostettiin keskimäärin 28,8-vuotiaana. Tuolloin ensimmäisen osakemuotoisen asuntonsa osti Suomessa 22 000 henkilöä. Määrä oli noin 10 000 vähemmän kuin vuonna 2008, joten prosentuaalisesti omistusasuminen väheni nuorten ikäluokkien keskuudessa keskimääräistä enemmän.

Ensiasunnon ostajalla tarkoitetaan tässä yhteydessä Tilastokeskuksen mukaan nimenomaan osakemuotoisen ensiasunnon ostajia, jotka on vapautettu varainsiirtoverosta. Valtaosa ensiasunnon ostajista asuu kaupungissa, sillä vuonna 2018 peräti 66 prosenttia osakemuotoisen ensiasunnon ostajista asui joissakin Suomen 10 suurimmasta kaupungista.

Ensiasunnon ostamisen tukemiseksi Suomessa on ollut käytössä jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien ASP-lainajärjestelmä (asuntosäästöpalkkio). Järjestelmää on muokattu vuosien saatossa useaan otteeseen kulloinkin vallitsevia olosuhteita paremmin vastaaviksi. ASP-tilien määrä on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi hiljaisempien vuosien jälkeen, ja vuonna 2019 tilejä oli peräti 153 000.

Korkojensa puolesta erittäin asiakasystävällisen ASP-tilin voi avata nykyisin jo 15-vuotiaana, mutta nuorten keskuudessa tilien avausinnokkuutta laimentaa se, että 15-17-vuotiaana tilille talletettavan rahan tulee olla nimenomaan itse ansaittua tuloa. Esimerkiksi lapsilisä- tai lahjarahat eivät näin ollen alle täysi-ikäisen nuoren ASP-tilille kelpaa. Keskimäärin ASP-tili avataan nykyisin noin 20-vuotiaana. Tilille tulee säästää vuosineljänneksittäin vähintään 3 000 euroa ja enimmäissäästösumma on 150 000 euroa.

Aiempi, vähintään 50 prosentin omistettu osuus asunnosta Suomessa tai ulkomailla on este ASP-tilin avaamiselle, vaikka ikäehto täyttyisikin.

Ensiasunnon rahoittaminen ASP-lainalla

Yle listasi vuonna 2019 viisi vinkkiä ensiasunnon rahoitusosuuden hankintaan. Ensimmäisenä suositellaan säästömahdollisuuksien kartoittamisella pankkien verkkosivujen avulla, ajan varaamista pankkiin ja oman, räätälöidyn säästösuunnitelman laadintaa. Pankissa asiointi onnistuu tarvittaessa myös verkkoneuvottelun välityksellä.

Heti kättelyssä kannattaa varautua siihen, että kyseessä on todennäköisesti useamman vuoden projekti. Keskimäärin ensimmäiseen asuntoon säästetään kahdesta viiteen vuotta, mutta aika vaihtelee tietenkin tapauskohtaisesti – kestoon vaikuttavat niin elämäntilanne, tulotaso kuin asuinpaikka. Mikäli asuntoon säästää yhdessä jonkun kanssa, voi tarvittavan summan saada kokoon huomattavasti nopeammin.

Säästöaikataulun tulee olla realistinen ja sitä laadittaessa on huomioitava aluksi pakolliset kuukausittaiset menoerät. Koska pankki on lainaa myönnettäessä kiinnostunut lainanhakijan velanmaksukyvystä, on kulutusluotot ja luottokorttivelat viisainta maksaa pois.

Korkotuettua ASP-lainaa voi saada siinä vaiheessa, kun ostettavan asunnon hinnasta on onnistunut säästämään 10 prosenttia. Korkotuetun lainan enimmäismäärä vaihtelee asunnon sijainnin mukaan. Summa on korkein Helsingissä, 180 000 euroa. Vantaalla, Kauniaisissa ja Espoossa puolestaan 145 000 euroa ja muualla maassa 115 000 euroa. Jos kiikarissa oleva asunto on ASP-lainasummaa kalliimpi, voi loppuosan rahoittaa tiettyyn määrään saakka tavallisella asuntolainalla.

Joustoa ja helpotusta ensiasunnon ostajan takaukseen ja veroihin

5 prosentin omarahoitusosuus ei riitä ensiasunnon vakuudeksi. Monen ensiasunnonostajan lisävakuutena on esimerkiksi vanhempien velaton, jo kokonaisuudessaan maksettu asunto tai kesäpaikka.

Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton, vaikkei asunnonostajan ulottuvilla olisikaan vakuudeksi soveltuvaa omaisuutta. Kun ASP-asunnon ostajalla on kasassa 10 prosenttia asunnon hinnasta, on saatavilla ilmainen valtiontakaus. ASP-asunnon laina-aika on 10–20 vuotta ja korkotuettu ASP-laina on tavallista asuntolainaa edullisempi vaihtoehto. Korkotuella viitataan osuuteen, jonka valtio maksaa asunnon korosta.

Korkotuen lisäksi ASP-rahoitteisen ensiasunnon ostajaa auttaa konkreettisesti myös se, ettei asunnosta tarvitse maksaa varainsiirtoveroa. Ehtoihin kuuluu, että asunnosta tulee omistaa kaupanteon jälkeen vähintään 50 prosenttia ja siihen tulee muuttaa 6 kuukauden kuluessa kaupanteosta. Varainsiirtoverohelpotusta ei saa siinä tapauksessa, että on omistanut aiemmin vähintään 50 prosenttia kotimaassa tai ulkomailla sijaitsevasta asunnosta.

ASP-rahoitteisen ensiasunnon ostoon kannustetaan toisin sanoen aktiivisesti myös valtion taholta. Tukitoimista huolimatta ensiasunnon ostajien keski-ikä on kuitenkin jatkuvassa nousussa, joskin ASP-tilien määrä on viime vuosina noussut. Ensiasunnon ostajien keski-iän nousuun omalta osaltaan se, että suoraviivainen urapolku ja taloudellinen tasapaino toteutuu yhä harvemman kohdalla välivuosien, vaihto-opiskelun, pätkätöiden ja kasvaneen liikkuvuuden myötä.

Aloille asettuminen tapahtuu niin ikään yhä myöhemmin ja myöhemmin, joten omistusasuminen yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona hiipii mieleen yhä myöhemmässä vaiheessa.

Ensimmäisenä askeleena omaa ASP-asuntoa kohti voi varata pankkiin esimerkiksi verkkoneuvotteluajan. Tuolloin asiantuntijan kanssa voisi keskustella saatavilla olevista vaihtoehdoista ja omista, realistisista säästötavoitteista. ASP-tili kannustaa tavoitteelliseen taloudenhoitoon ja tuo vakautta rahankäyttöön.

Se, että ensiasuntoon pääsee ASP-järjestelmän kautta käsiksi vielä 40-vuotiaana, antaa omalta osaltaan pelivaraa sen suhteen, ettei asuntokaupoille tarvitse välttämättä rynnätä tapahtumarikkaiden nuoruusvuosien keskellä. ASP-tilin avaaminen onnistuu yli 39-vuotiaana myös siinä tapauksessa, mikäli tilin avaa yhdessä enintään 39-vuotiaan puolison kanssa.

Andreas Linde
Kirjoittanut
Andreas Linde
Andreas Lindellä on yli 7 vuoden kokemus lainamarkkinoista. Vuosikorot, annuiteettilainat, joukkovelkakirjat ja muut alan termit ovat olleet hänelle tuttuja jo vuosien ajan.
Mainittu